Vielä muutama vuosi – tai vuosikymmen – sitten Wasa Up oli vain pieni kutina kiipeilijöiden mielessä. Vaasalaiset kiipeilijät ovat etsineet sopivaa kiipeilytilaa jo 90-luvun alusta saakka. Ensimmäinen tila löytyi vanhoista viljasiiloista Academillin vieressä, mutta jo parin vuoden jälkeen oli todettava, että kiipeilyyn ne eivät sopineet.

Seuraavaksi muutettiin Vaasan vesitornille, jossa kiipeilijät viihtyivät yli vuosikymmenen. Torniin rakennettiin omin käsin kaikki kiipeilypuitteet, ja siitä tuli kiipeilyseuran sydän. Ongelma vain oli, että torni oli pieni, vanha ja talvella hyytävän kylmä. ”Olispa kiva, kun olis lämmin” kuului usein jonkun suusta.

Helmikuussa 2017, kun pakkanen oli pahimmillaan ja kroppa syväjäässä, pari osakasta sanoi sen vihdoin ääneen. ”Perustetaan oma kiipeilykeskus!” Kahden vuoden aikana kahlattiin läpi jokainen korkea tila, joka Vaasan keskustan liepeiltä vain löytyy. Sillä välin toimintaa käynnistettiin kahdessa eri osoitteessa: kiipeilyä vesitornilla, acrojoogaa ja klassista pilatesta omassa studiossa.

Kerran olikin jo tärpätä, mutta viime metreillä suunnitelmaan tuli niin iso mutka, että oli otettava hieman pakkia. Sitten, kymmenien kyselyjen ja monien karvaiden pettymysten jälkeen, löytyi vihdoin jotain, josta ehkä voisi tulla jotain. Huhu kertoi, että Academillin kellarissa oli vanha TV-studio, jossa saattaisi olla riittävästi korkeutta ja pinta-alaa.

Odotukset olivat maltilliset, mutta kun ovet studioon avautuivat, loksahti jokaisen suu auki. Se on tässä. Mutta se oli liian iso. Kurkkua kuristi. Mitä me tehdään kaikella tällä tilalla? Onko pakko lähteä taas etsimään uutta paikkaa? Onneksi ei, sillä kriittisellä päätöksen hetkellä soittaa Andreas, joka etsi myös OCR-toiminnalle uusi tilaa.

Johannes hyppii riemusta tasajalkaa, sillä OCR oli kuin match made in heaven. Se sopi toimintaan mukaan niin täydellisesti, että yhteistyötä ei tarvinnut juuri jahkailla. Nimet paperiin, kättä päälle ja armoton rakennusurakka alkuun.

Reilu puoli vuotta myöhemmin pystyssä oli Wasa Up: paikka, jossa kehomme jokainen lihas tekee töitä, jossa voimme valloittaa omat vuoremme ja jossa aivosoluiltamme vaaditaan niin paljon, että kaikki muu unohtuu. Me kaikki tarvitsemme liikuntaa, joka on muutakin kuin puurtamista. Nyt meillä on paikka, jossa voivat kohdata niin yhteisön, fyysisten haasteiden kuin älyllisten pulmienkin etsijät.